Pullan leivontaa

Päätimme ryhtyä tuumasta toimeen ja pitää leivontapäivän. Ulkona kirpakan pakkasen paukkuessa on kiva leipoa pullaa.

Tärkeää pullan leivonnassa on hyvät raaka-aineet kuten Valio maito, Valio voi, Valio luomu voi, suomalainen sokeri, Vapaan kanan munat, Myllyn paras -vehnäjauhot. Unohtamatta tietenkään kotimaista leivinpaperia. On myös hyvä varata aikaa leivontaan. Keittiöhiiri tarkkailee jotta kaikki onnistuu.

Teen pullan aina Valion leivontakirjan ohjeella ja toki netistäkin löytyy hyvät ohjeet. Pullataikina tulee jättää hieman löysäksi. Lisäksi se pitää alustaa hyvin ja myös kohottaa ja taas kohottaa.


Essuhan pitää tietenkin leipojalla olla ja letti.


Pullataikina on nyt alustettu ja laitetaan kohoamaan puoleksi tunniksi.


Saatiin hiukan levätä ja taikina onkin kohonnut, tai kaksi taikinaa.


Leivonta-assistentti muokkaa taikinaa ja seuraavaksi se kaulitaan.


Tässä syntyy täyte johon sekoitaan Valio Viola sitruuna tuorejuustoa ja hiukan vielä Valion voita ja tomusokeria kunnon annos. Sekoitetaan hyvin. Voi laittaa hetkeksi jääkaappiin odottamaan levitystä. Taikina pyöräytetään rullalle ja leikataan paloiksi ja laitetaan pieniin paperivuokiin. Kohotus liinan alla taas 15-20 min.


Kun vauhtiin päästiin pullia alkoi syntymään kuin sieniä sateella. Laadun varmistusta tehtiin ja vietiin maistiaisia naapureillekin.


Tiskin jälkeen katettiin pöytä ja keitettiin hyvät kaffet.


Olipas kiva pullan leivontapäivä lenkkikaverin kanssa. Seuraavaksi leivotaan pikkuleipiä. Mutta sitä ennen pitää tehdä pitkiä lenkkejä jotta pullakilot kaikkoavat.

Iloista leivontaa kaikille!

niinmun design Korppoossa

Facebookissa törmäsin Niinmun Design -merkkiin jonka mallisto on selkeä, naisellinen ja varma. Niinpä suuntasimmekin syksyisenä kauniina perjantaina matkaan tarkastelemaan malliston syntysijan ja myymälän. Korppoohan sopi meille hyvin koska matka sinne ei ole pitkä ja yhdellä yöpymisellä saatiin monta ihanaa saariston elämystä Nauvossa ja Korppoossa.

”Because we care

Niinmun´design punainenlanka on ekologisuus, eettisyys ja kestävä kehitys. Mallistomme ei perustu sesonkeihin, vaan tuotteemme ovat ajattomia vaatteita laadukkaista materiaaleista ja ne kestävät vuodesta toiseen. Näiden aatteiden pohjalta lähdin suunnittelemaan mallistoamme. Käytämme laadukkaita luonnonmateriaaleja ja vaatteistamme yli 90 % valmistetaan Suomessa.”

Merkillä on tyylikkäät sivut niinmun design -sivustolle

niinmun design:ll on takanaan tarina näet sen täältä

Mallistossa on ihania neuleita eri väreissä, mahtavat kauniit saaristoluonnon väreineen. Kauniit leningit ja paidat, puserot, housut ja asusteet. Ennekaikkea ihanaa on malliston ajattomuus, se kestää aikaa, on silti aina tyylikäs ja toimiva. Mallisto on laaja, alla poimintoja:

Galtby-mekko on ihana päällä, hieno materiaali ja todella tyylikäs. Kun et tiedä mitä laitat päälle niin pue tämä!

Tiinan ostokset kaunis vihreä neule ja Galtby-poolo. Omat ostokset vielä odottavat, mustikansininen neule ja samainen Galtby-poolo olivat loppuneet, mutta tulossa syksyn aikana. Kuvassa myös omistaja Virpi Galtby-poolomekossa.

Myymälä on kaunis ja harmoninen kuin myös niinmun design -mallistokin.

Myymälän ympärillä upea luonto -ihana harmoninen shoppailupaikka jossa varmasti viihtyy ja löytää ihania vaatteita!

Olipahan aivan mahtava päivä!

Amalias Hem lifestyle-liike Korppoossa

Amalias Hem Korppoossa ja netissä on shoppailijan taivas! Liike sijaitsee Korppoon keskustassa keltaisessa puutalossa jossa tunnelma on hyvin kotoinen. Veljeni vaimo Merja vinkkasi Amalias Hem-sivustolla Facebookissa jossa liikkeen omistaja esittelee kivasti videolla uutuudet. Liikkeessä myydään vaatteiden lisäksi kenkiä, laukkuja ja sisustustarvikkeita. Liikkeessä on paljon tavaraa joten sinne kannattaa varata hyvin aikaa ja tutkailla rauhassa kaikki rekit, tekee hyviä löytöjä. Merkeistä löytyy mm. Moss Moss, lisäksi hyvin ruotasalaisia merkkejä niin vaatteissa kuin sisustuksessakin, osaan merkeistä oli minulle uusia eikä niitä pääkaupunkiseudulla näe. Kiva liike ja erittäin hyvä palvelu.

Amalias hem

Liikkeestä löysin kivat Pavement-merkkiset kengät jotka sopivatkin syksyn asuihin, lisäksi erinomaisesti Nauvosta ”helppoheikeiltä” ostettuu Henry Loydin takkiin ja vihreään talviparkaan.

Tiinan ruosteen ruskeat Chinos-housut löytyivät Amalias Hem:stä. Ne sopivat hyvin niinmun desig:stä löytyneiden neuleen ja poolon kanssa.

Amalias Hem nettikaupassa on esitelty kaikki tuottet hyvin ja niissä on tarkat mitat. Usein kuulee kun on tilattu netistä niin ei sovikaan eli nyt vaan mittailemaan ennen tilausta.

Day ihanuuksia….

Day Birger et Mikkelsen Mikkelsenin mallisto on kaunis ja selkeä. Merkin vaatteet ovat hinnakkaita mutta sivustolla on nyt Sale. Ruskea on kyllä IN tänä syksynä eikä suotta, se on ihana väri. Itse yhdistän ruskeaa sinisiin vaatteisiin, tässä lila/ruskea yhdistelmä on kyllä hieno myös. Ruutumekko olisi ihana, mutta koko on liian pieni. Day:tä myy muistaakseni Helsingissa Stockmann.

Day sivustolle

Juhliin…

Ihanat hopeakorvakorut

Kesällä korujen käyttö unohtuu arkisin, muistetaanpas laittaa juhliin, niitähän meillä loppukesällä on. Ja nyt ehtii asunkin niihin ostaa moneen kertaan.

Juhlitaan kun on sen aika!