Muotikuu

Muotikuu, Fabianinkadulla Helsingissä on saanut keväisen piristyksen sisustukseen, omistaja Jaana Varkki osaa taiden luoda sisustukseen uutta. Liikkeen upeaan vaatevalikoimaan kannattaa tutustua nyt!

ikkuna

Kaappi

mekot

liivi

pöytä

yeliskuvatakah

yleiskuva

NIZZA – MIKÄ IHANA KAUPUNKI!

Ystäväni ja työkaveri Tiina käväisi Nizzassa tuomassa kevät tuulia. Artikkelista löydät hyvät ravintolavinkit ja kohteet.

Teksti ja kuvat Tiina Ahonen

P1040095
Huhtikuinen loma alkoi Norvegianin siivin kohti Nizzaa. Perillä sopivasti iltaa vasten, suuntasimme heti vanhan kaupungin kujille ja loma oli valmis alkamaan.

Yövyimme Best Western hotelli New Yorkissa, kätevästi lähellä rantaa, asemaa ja vanhaa kaupunkia. Myös ratikkalinja kulki ihan vierestä. Siisti perushotelli, huoneet pieniä, joten superior huone kannattaa ottaa. Ole hotellivarausten suhteen ajoissa liikkeellä, etenkin keväällä, kesällä ja tapahtumien aikaan. Nytkin oli Mona-cossa iso tennisturnaus, vaikutti myös Nizzan hotellitarjontaan.

Vinkkejä tekemiseen Nizzassa
Sunnuntai aamulla suuntasimme markkinoille vanhaan Nizzaan. Kävelykatu Cours Saleya täyttyi kukista, vihanneksista, hedelmistä ja ihanista Provencen yrttien tuoksuista. Laventelit ja Marselle saippuat päätyivät turistien matkatuliaisiksi. Poltetun oranssin ja keltaisten talojen ihastelun ohessa vanhassa kaupungissa kannattaa pysähtyä maistamaan paikallista herkkua Soccaa (ohutta kikherne pannukakkua), istua terasseille nauttimaan viiniä tai kupponen kahvia ja jätskin ystävät huomio, Fenoccion käsintehdyt kermajätskit vievät kielen mennessään.

P1040069

P1040093

P1040096

Jatka matkaa linnavuorelle, josta aukeaa upeat maisemat vanhaan Nizzaan ja Promenade des Anglaisille. Kesällä myös kiva picnik ja leikkipaikka.

P1040079

P1040087

P1040081

Shoppailija löytää Nizzasta vaikka mitä. Massena aukiolta lähtevän ”ratikkakadun” Avenue Jean-Medecin varrella on Nice-Etoile kauppakeskus, jossa mukavia vaate-, kenkä- ja sisustuskauppoja. Galleries Lafayette ja muita merkkikauppoja löytyy myös saman kadun varrelta. Luksus kauppoja löytyy kävelykatu rue Massenan ympäristöstä, jonne kannattaa ehdottomasti mennä, vaikka vain ihanille ikkunaostoksille. Keltainen, kulta, hopea, hapsut ja hippimuoti olivat sielläkin tulevan kesän juttuja.

P1040278

P1040241

P1040244

P1040243

P1040236

Nizzalainen keittiö
Nauti Nizzalaisesta keittiöstä, joka on sekoitus Ranskan ja Italian parhaista herkuista. Tuore kala, yrtit, risotot ja erilaiset kesäkurpitsa- ja munakoisolisukkeet olivat maistuvia. Tässä muutama ravintolavinkki:

Ravintola Luc Salsedo, 14 rue Maccarini. Hiukan fiinimpi ravintola, mutta silti viihtyisä ja rento tunnelma. Itse Chef kävi kyselemässä maistuiko ruoka ja kyllähän se maistui.

Agua – Bistro de la Mer, 41 Boulevard Stalingrad, Port de Nice.
Sataman alueella, erikoistunut kalaruokiin. Mustekalarisotto paikan bravuuri, olikin super hyvää. Rento tun-nelma ja puhelias kokki.

Bistro d’ Antoine, 21 rue de la Prefecture (vanha Nizza). Ravintola täyttyi puheensorinasta. Paikallisia bistro-herkkuja.

Lou Pistou, 4 rue Raoul Bosio (vanha Nizza). Maukasta Nizzalaista kotiruokaa, kotoisa pieni paikka. Friteeratut kesäkurpitsankukat oli herkullisen rapsakoita.

Hyvin eri tyylisiä kaikki, mutta näissä kaikissa söimme hyvin. Suositumpiin ravintoloihin ja bistroihin kannattaa tehdä pöytävaraus, tarkista myös aukioloajat, vaihtelevat paljon sesonkien mukaan.

P1040207

P1040165

P1040251

Kaupungista löytyy joukko mielenkiintoisia museoita mm. MAMAC, Musee des Beaux-Arts, Musee Marc-Chagall ja Musee Matisse. Aurinkoisten kelien vuoksi, ei maltettu poiketa kun Matisse museossa.
Jalkapallon faneille tarjoaa jännitystä uusi Allianz Riviera stadion, jossa käytiin katsomassa kun paikallinen joukkue kohtasi Paris Saint Germainin. Kulttuurin ystäville löytyy Gallerioita, Oopperaa, myös runsas konserttitarjonta kannattaa tsekata. Älä unohda myöskään antiikkiliikkeitä ja antiikkimarkkinoita.

Mukavia päiväretkiä Nizzasta
Suosikkipaikkani oli ehdottomasti Menton, joka kuuluisa sitruunoistaan. Siellä oli ihana rauhallinen tunnelma ja upea vanhakaupunki. Nautimme hyvän kalalounaan viihtyisällä aukiolla ja limoncello liköörit piti tietysti maistaa myös. Mentoniin pääsi kätevästi ja edullisesti junalla.

P1040186

P1040154

P1040135

Monacoon kannattaa mennä bussilla 100, näköalat huikeita, tiukkoja mutkia, luxus huviloita rinteillä ja alhaalla välkehtivä sininen meri. Vierailimme ruhtinaspalatsissa, jonka vierestä hienot näkymät alas satamaan, pitihän Monte Carlon Casinokin nähdä. Sinne mentiin palatsin kulmalta bussilla, joka sattuikin ajamaan formulakisoista tuttua reittiä, kisakatsomoakin jo rakenneltiin. Matkalla voi hämmästellä rannassa olevien huvijahtien kokoa ja muutama Ferrarikin tuli bongattua.
P1040117

P1040124

P1040109

Cannesiin puolestaan mentiin bussilla 200, yhtään filmitähteä ei valitettavasti nähty, vai lieneekö tämä kuvassa näkyvä tyylikäs rouva sellainen? Ennen Cannesia kannattaa hypätä bussista Antibesissa, jossa saa puoli päivää mukavasti kulumaan kaupunkia kierrellen, mukavia lounaspaikkoja löytyy myös esim. La Marmite, 20 rue James Close. Taiteen ystäville löytyy Picasso museo.

P1040194

Eze on pieni kylä Nizzan ja Monacon välillä korkealla rinteessä. Sinne kannattaa ottaa bussi, joka menee ni-menomaan Eze Villageen, jos tulet junalla tai Monacoon menevällä 100 bussilla, joudut patikoimaan kivikkoista reittiä ylös kylään reilun tunnin verran. Jos olet varustautunut patikointikengillä, niin kivoja kävelyreittejä lähtee kylän tuntumasta. Pieni luxus hetki kannattaa täällä, lasi Shampanjaa Chevre Dorin terassilla, tätä näkymää ja tunnelmaa on vaikea voittaa.

LA CHÈVRE D’OR


Kiitos Nizza – Cote d’ Azur ihanasta lomasta, palaamme varmasti uudelleen!

Lugnet Life & Living sisutusliikkeessä kannattaa vierailla viikonloppuna

Kirkkonummen Kylmälässä upeissa Sjökullan kartanomaisemissa sijaitsee sisustusliike Lugne Life & Living
Kapea, mutkainen kylätie vie Sjökullan kauniisiin kartanomaisemiin. Sen vanhaan tallirakennukseen on luotu sisustusmaailma ja pieni vintageliike. Liikkessä on pieni kahvila.

WP_20150416_18_46_43_Pro

Kodinsisustukseen löytyy hyvä valikoima erilaisia tuotteita kaikkiin kodin huoneisiin.

WP_20150416_18_50_52_Pro

WP_20150416_18_48_45_Pro

WP_20150416_18_48_55_Pro

WP_20150416_18_47_06_Pro

WP_20150416_18_47_31_Pro

Kannattaa käydä tutustumassa, matkaa on hieman joten muistathan tarkistaa aukioloajan.

Muut tiedot:
Lugnet Life & Living on avoinna perjantaisin klo 12-18 ja lauantaisin klo 11-17.
Osoite: Sjökullan kartano, Sjökullantie 425, 02540 Kylmälä